Käyttäjäkokemuksia
Aluksi ei tuote tuntunut toimivan, sillä aktivointi omalla kohdallani veikin enemmän kuin 36 tuntia. Sitten tuote vaikutti hyvin, vaikka pitikin muistaa antaa sille aikaa aktivoitua hetken ennen ulosmenoa. Hyttysallergikkona sain olla enemmän rauhassa hyttysiltä kuin muiden suojien kanssa. Puremia oli selvästi vähemmän. Shoo!TAG™-kortti oli mukanani myös Lapissa viikon vaellusretkellä ja säästi selvästi muiden aineiden käytöltä.
Ritva Nurmilo
erikoissairaanhoitaja, partiojohtaja
Tampere, Suomi
Shoo!TAG™-tuotteen käyttöönotto oli helppoa. Huomasin tosin, että aktivointia kannatti tehdä riittävän pitkään, että tuotteen vaikutus lähti liikkeelle. Sen jälkeen Shoo!TAG™ olikin käytössäni koko kesän niin kotipihassa kuin Lapissakin. Perheen piirissä huomasimme, että minä sain olla rauhassa hyttysiltä, kun taas muut perheenjäsenet kelpasivat inisijöiden ruoaksi. Kivaa on, ettei tarvitse enää käyttää mitään kemikaaleja eikä iholle laitettavia aineita.
Liisa Salonen
yrittäjä ja ulkoilmaihminen
Hämeenkyrö, Suomi
Tarvitsin paremman punkkisuojan – käyttämäni karkote ei toiminut kunnolla. Koirani kärsivät paljon punkeista ja kun laitoin niille Shoo!TAG™ kortit kaulaan niin en havainnut punkkeja enää ollenkaan!
Brian Reeves
Eläinlääkäri
Tyler, Teksas
Kiitos kun olette kehittäneet tuotteen joka oikeasti TOIMII! Huomasin heti ensimmäisenä päivänä kun kiinnitin hyönteissuojakortin kolmelle koiralleni, että koirat lopettivat itsensä rapsuttamisen. Ei enää punkkeja eikä hyttysiä! Se oli ihme!
Tämä on suuri helpotus minulle, sillä muut punkki/kirppu karkotteet joita olen käyttänyt, ovat olleet allergisoivia. Jouduin viemään yhden koirani eläinlääkärille, koska se reagoi todella voimakkaasti käytettyyn karkotteeseen.
Tuote on toiminut hyvin myös hevosillani. Hevoseni eivät ole enää kärpäsmagneetteja! Jos olen aikaisemmin löytänyt sopivan karkotteen, josta hevoseni eivät ole saaneet allergisia reaktioita, tuote ei ole ollut yhtä tehokas. Ja tällaiset tuotteet ovat olleet lisäksi vielä todella kalliita. Minulle on tärkeää että hevoseni ovat terveitä ja onnellisia. Voittajatuote!
Vilpittömästi,
Colin Dangaard
Puheenjohtaja
The Australian Stock Saddle Company,
Malibu, California
Shoo!TAG™ perustajana ja kehittäjänä halusin luoda turvallisen, myrkyttömän sekä luontoystävällisen hyönteissuojan eläimille. Kun ensimmäiset prototyypit olivat valmiina, valitsin kaksi koiraa, hevosen sekä lehmän ensimmäiseen kokeiluun. Ripustin eläimille Shoo!TAG™ kortit kaulaan ja huomasin heti 36 tunnin aikana hyönteisten määrän vähentyneen.
Koiran turkissa havaitut muutamat hyönteiset käyttäytyivät lisäksi poikkeavasti. Ne pysyivät aivan karvojen päässä, liikkuivat hitaasti ja ne olivat helposti poistettavissa. Koirat, joilla oli Shoo!TAG™ kaulassa, rapsuttivat itseään paljon vähemmän kuin toiset koirat, joilla ei ollut kyseistä hyönteissuojaa.
Myös hevosen sekä lehmän kohdalla havaitsimme kärpästen määrän vähentyneen selvästi. Kahden viikon jälkeen kokeilun aloittamisesta, ripustin muillekin eläimille Shoo!TAG™ kortit kaulaan, jotta nekin saisivat samanlaisen suojan hyönteisiä vastaan. 36 tunnin sisällä näilläkin eläimillä havaittiin vastaavanlainen muutos hyönteisten määrässä. Tällöin tiesin että olimme kehittäneet huipputuotteen!
- Kathy M. Heiney, Wimberley, Teksas
Shoo!TAG™ hyönteissuojan kehittäjä ja Energetic Solutions Ltd perustaja
